Settling in :)

Helou helou,
kolmas viikko täällä on jo melkein takana ja olo täällä alkaa jo tuntua normaalilta. Siis tietty kaikki on edellee erilaista, jännää ja oleminen täällä mukavaa, mut silti tää alkaa tuntumaa normaalimmalta. No yhtään tavallista kokonaista kouluviikkoa mulla ei vielä täällä ole ollut. Eka viikko oli mun kohdalla vaan kolme päivää, viime perjantaina oli opettajien koulutuksia, joten ei koulua ja tällä viikolla on homecoming week, joka käytännössä tarkottaa et joka päivä on jotain tapahtumia. Tosin sillä erolla et täällä ne tapahtumat on kaikki koulun jälkee. Tällä viikolla oli homecoming parade, joka oli vähä kun penkkarit, ainaki karkin osalta :). Huomenna illalla on jalkapallo peli ja lauantaina sit tanssit. Sit lauantaina on kanssa tapaaminen vaihtarijärjestön aluejohtajan ja kaikkien muiden vaihtarien kaa.

Täällä oleminen on oikeestaan aika helppoo ja mun kohdalla ei oo ainakaan ollut mitään pahempia kieliongelmia. Koulussa melkee kaikki tunnit on helppoja, ja ainoo missä on oikeestaan ollu mitää ongelmia on englanti. Se on siis periaatteessa samanlaista kun äidinkieli suomessa (jossa en ole erityisen hyvä), mutta enköhön mä siitäkin selviä.  Suomalaisena poikavaihtarina ei tarvii tosiaankaan olla koulussa yksin. Ihmisiä kyllä riittää ja melkeenpä kaikki tulee puhumaan ennemmin tai myöhemmin. Toki nyt vähä ittekki tarvii tehä, mutta ite en ensimerkiksi muista melkee kenenkää nimee.  Koulussa täällä on se huono puoli, et oikeestaan ainoa aika jolloin voi nähä kavereita on ennen kouluu, luch timen ja koulun jälkee. Täällä ei oikeestaan ole sillee välitunteja, on vaan aina 5 min siirtymäaika seuraavalle tunnille. Sit on toki free blockit, mut ne on sama asia ku suomen hypärit.

Sadetta ei oo täällä tullu viel kertaakaa ja suurimpana osana päivistä ei oo pilviäkää. Suurin osa pilvist tällä hetkellä tulee metsäpaloista. Eli tossa kuvassa noi pilvet on siis savua ja haju on sama ku makkaraa grillatessa. Ne ei täällä haittaa kauheen paljoa, mutta jotain urheilujuttuja on täälläki peruttu savun takia. Seuraava kaupunki, Reno, on paljon pahemassa tilanteessa ja siellä tällä viikolla suljettiin melkeen koko kaupunki, koska näkyvyys oli niin huono. Lämpötilat täällä on yleensä ollu siinä 90 (32) molemmin puolin, mutta esimerkiks eilen oli parhaimmillaan 105 (40).

Perheenkin kanssa kaikki menee tosi hyvin ja ei oo enää yhtään sellasta epävarmuttaa, jota alussa vähän oli. Tuun hyvin toimeen vanhempien ja siskon kaa, ja tehäänkin aika paljon erilaisia juttuja. Toki se vähän vaikuttaa, että oon ainoa poika, joten esimerkiks mut huijattiin kattomaan The Fault In Our Stars, jotan en voi suositella kenellekkään. (Mulle luvattiin että siinä olis zombeja...). Eipä täällä oikeastaan muuta, normaali päivärytmi alkaa sujumaan ja eiköhän se sellasena tästä eteenpäinkin jatku. 

First days

All right! Niin paljon on tapahtunu nii lyhyessä ajassa että huhu huh. Mut koitetaan nyt pysyä jossai järjestyksessä.

Matka tänne... Paaaljon istumista ja simpsoneita. Lähtö oli tietty aika vaikee, mut kyllä me itse kukin siit selvittii. Sen jälkeen se olikin oikeestaa vaa lentokoneita ja lentokenttiä. Mut oikeestaa kaikki meni tosi hyvin ja helposti. Tänne saapuessa ei oikeestaa väsyttäny yhtää, kiitos kofeiinin. Niinku kuvasta näkyy oli pimeetä, joten automatkalla ei kauheesti nähny mitään. En oo koskaan ennen ollu lentokentällä missä ensimmäinen asia jonka näkee on peliautomaatit. No eka päivä täällä meniki sit nukkuessa ja levätessä, mut sit toisena päivänä, eli keskiviikkona menin jo kouluun. Keho alkaa pikkuhiljaa tottua tähä aikaeroon. Pari ekaa yötä heröilin outoihi aikoihi, mut nyt seki on jo menny ohi. Ruoka-ajat on kyl viel aika hakuses ja oon oikeestaa syöny vaa illal, mut eiköhä seki muutu ku pääsee tähä rytmiin.

Sitten vähä tästä paikasta. Fallon on tosi kiva paikka ja vaikka kaikkialle tarviikin mennä autolla, ei matkaa oo ku maksimissaan 10 minuuttii. Suurimmilta osin tää on vaan erämaata, mut jostain syystä ihmiset on myös päättäny viljellä täällä, joten täs kaupungin lähistöllä on aika vihreetä. Tossa ihan vieressä on lentotukikohta, joten hävittäjät, helikopterit ja muut aparaatit on tavallisia täällä.  Päivisin tääl on tosi lämmin, mut koulussa ja kaikkialla on hyvä ilmastointi, nii hyvin pärjää. Kouluun on matkaa abaut kolme mailii. Autolla se kestää 5 min ja koulubussil 50. Joten yleensä meen siis autolla. Koulussa kaikki on menny tosi hyvin, vaik vähä vaikeetaha se on tulla kuukaus myöhässä. Mut niinku alta näkyy mulla on tosi paljon rentoja tuntei, paitsi sit toi englanti ja government, jotka on siis pakollisia. Nii ja oon siis täällä luokalla 12 eli seniori. Kaikki on tosi ystävällisii ja haluu tietää kaikkee suomesta, joten ihmisiin tutustuminen täällä ei oo mikään ongelma. Meijän koulussa on aik monta vaihtarii, nii niihinki on helppo tutustuu. Laitetaan nyt sit pari suurinta asiaa mitkä koulusta on jääny mielee. Lukio täällä on vähä ku palais suomen yläkouluu, kosk lukio on täällä pakollinen nii valvontaki on paljon tiukempaa. Esim viidestä myöhästymisestä joutuu poliisi keskusteluun ja siit eteenpäin joutuu maksaa 100$ jokasesta, jotku laitetaan myös suorittaa lukiota ehdonalaseen. Joka aamu alkaa Pledge of Allegiancel, jossa luvataan olla reilu kaikille. Tänään meijän koulussa olin count day, eli jokanen oppilas käytiin laskemassa ja jokasen paikallaolijan mukaan koulu saa aina 7 000$. Silti ehkä oudoin juttu oli keskiviikkona ollu katastrofi harjotus. Tänä vuonna skenaario oli et juna oli törmänny koulubussii ja viime vuonna hävittäjä oli törmänny kouluu. Ja ne siis oikeesti tekee sen ja lapsille maalataa arpia ja osa niist kuolee ja sit loppupäivän koulus on verisen näkösii lapsii. 

9/11, mun synttärit. Eilen tosiaan oli 9/11 joka on aika suuri päivä amerikkalaisille. Olin oikeestaan aika yllättyny ettei se tunnelma ollu läheskää nii surullinen ku luulin. Enemmänki se oli sellanen kiitollinen ja kunnioittava. Koulussa oli iha lyht hiljanen hetki ja jotku opettajat puhu siitä vähän, mut ei oikeestaa paljoo. Mul on toinen block vapaa, nii käytii sitte paikallises 9/11 seremonias. Ja se oli kyllä niin amerikkalainen ku olla ja voi. Poliisi, palokunta, kuvernööri (toi kuvassa) ja pormestari oli siellä. Ja siellä kuuli sit kansallislaulun, God Bless American, Amazing Gracen ja monia puheita. Siellä oikeesti tunnelma oli tosi isänmaallinen, iha erilainen ku jossai suomen muistopäivissä.  No lisäks oli sit mun synttärit, joten oli tietty kakkua, red & blue velvet kakkua keksi kuorrutteella... Paljon sokeria, mut hyvää. Vähä nopeestihan tää tuli ku jo toisena päivänä koulua oli synttärit. 

No tällee tiivistelmänä vois sanoo et kaikki on täällä kyl tosi erilaista, ja monet asiat tehään usein vaikeimman kautta. Kouluunki on pitäny jokaselle opettajalle erikseen allekirjoittaa lappu, et noudattaa koulun sääntöjä. Mut ehdottomast vaikein asia on ollu saada puhelin toimii. Noh nyt oon sit tullu siihen lopputulokseen et suomalainen samsung ei toimi nevadan aavikolla, mut onneks tääl saa ilmasii puhelimii liittymien mukana. 

Tässä nyt varmaa suurimmat asiat viime päivist. Noh viikonloppu alkaa ja nyt saa sit toivottavasti nukuttuu kaiken väsymyksen pois. Kello on vast yheksän, mut alkaa olee jo aika väsy, joten nyt on varmaa aika tuutilullaa :)

Booking confirmed!

Lähtöpäivä... saattaa kuulostaa monelle pieneltä asialta, mutta tällä hetkellä se tuntuu huomattavasti suuremmalta. Tämä poika starttaa matkan kohti Renoa maanantaina kello 8.05. Matka jatkuu Lontoon ja Chicagon kautta.

Lentojen varaamisen piti olla selvä nakki, mutta jotenkin sain siihenkin kulutettua monta tuntia. Kymmenistä vaihtoehdoista sain lopulta kaksi finalistia. Loppujenlopuksi hieno lentokone, paremmat lentoajat ja kaksi päivää fallonissa saivat väistyä, kun viimeinen viikonloppu tyttöystävän  kanssa vei voiton. Tähän viikonloppuun mahtuukin sitten rippijuhlaa ja sukujuhlaa, joten kiirettä pitää tästä eteenpäinkin.

Nyt on vihdoin kaikki selvillä ja voi oikeasti alkaa toteuttaa visioita pakkauksesta ja tuliaisista, joita on jo muutamia kuukausia päässä hautonut. What a relief...

Seuraava postaus tuleekin sitten varmaan Amerikan maaperältä (jos jaksan odottaa sihen asti :P)

Big news!

Vaikka ekasta viestistä on kulunut vasta alle vuorokausi on tilanne muuttunut jo paljon! Illalla sain tiedon perheestäni. Tällä hetkellä mun perhe on ns. welcome family eli oon siellä niin kauan kunnes mulle löydetään se varsinainen perhe. Mutta jos kaikki menee hyvin nii on mahdollista et jään koko ajaks tähän perheeseen. No anyway tärkeintä on nyt päästä matkaan ja saada homma alulle.

Mun perhe vaikuttaa tosi mukavalta. Isä on Fallonin poliisipäällikkö ja äiti on opinto-ohjaajana Churchill County High Schoolis, joka on sama koulu jota mä käyn tän vuoden ajan. Niillä on neljä lasta, mutta vaan nuorin, 14-vuotias tyttö, asuu kotona. Mun lisäks tossa perheessä on toinen vaihtari thaimaasta. Lemmikkejä löytyy kaks, koira ja kissa. Ainaki noiden mun saamien papereiden mukaan ne vaikuttaa saman tyyppisiltä ku mä ja oon oikeesti tosi innoissani lähdössä niiden luokse. 

Ainoo mikä nyt puuttuu on matkustuspäivät, joten nyt vaa odotan et perhe vastaa mun sähköpostiin. Mut luultavasti se tulee joko tän viikon lopul tai ens viikon alus. Pakko myöntää et oli aika vaikeeta kirjottaa jollekulle ekaa kertaa, ku yritti tehdä hyvän ensivaikutelman, pitää viestin tarpeeks lyhyenä ja silti kohteliaana. Mut tuntuu et onnistuin aika hyvin :). 

Saa nähä miten tulee uni, nyt oon ainaki superhyper excited!

And so it begins...

This is it. (Melkein) 17-vuotias miehenalku lähdössä Amerikkaan vaihto-oppilaaksi. Koko kesän odotin tietoa kohteesta, isäntäperheestä... oikeastaan kaikesta! Onneksi perjantaina puhelin soi ja odotus päättyi (ainakin osin). Nyt vihdoin ja viimein voin kertoa kaikille, että olen lähdössä Falloniin, Nevadaan. Ihana tunne, kun sanat "en mä tiiä vielä" tuntuvat jo niin tutuilta. Tämä noin 8 000 asukkaan kylä tulee siis olemaan kotini seuraavan 10 kk ajaksi. Kuten kaikki muutkin, minäkin tarvitsin Google Mapsin apua, saadakseni paikan kartalle. Nyt useamman tunnin paikkaa internetistä tutkittuani vaikuttaa se kiinnostavalta ja olen valmis lähtemään. Tosin perheestä, tai koulusta ei ole vielä tietoa, joten ihan vielä huomenna en ole matkaani aloittamassa. Tähän mennessä olen vieraillut USA:ssa vain kerran, ja silloinkin itärannikolla, joten kaikki edessäni odottava on täysin uutta.

Kuten tulin jo sanoneeksi olen siis 17 vuotta. Olen asunut koko elämäni Espoossa, joten pienempään kaupunkiin muutto tuntuu jännittävältä vaihtelulta. Espoon lisäksi minua on voinut nähdä Helsingissä, erityisesti töissä Picnicissä. Kävin täällä ensimmäisen vuoden lukiota, joten olen siis tavallisen ikäinen vaihtoonlähtijä. Jälkeenpäin ajatellen vuotta aiemmin lähdössä olisi ollut omat hyvät puolensa, kuten koko lukion käynti saman vuosikurssin kanssa, mutta turha niitä enään miettiä. Laitetaan nyt vielä kuva :), lisää näitä löytyy instagramista @ Juunash (koitan saada linkin jonnekkin).

Olen siis lähdössä lukuvuodeksi vaihtoon UP Educationin kautta. Koska tiedän että Googlen kautta joku vaihtovuotta harkitseva varmaankin eksyy blogiini laitetaan nyt vähän asioita kuluneesta vuodesta ja minun hakuprosessista. Itse heräsin hakuun hieman liian myöhään, oikeastaan noin tasan vuosi sitten. Siksi sainkin monista muista järjestöistä kielteisiä vastauksia ja tarjouksia muista kohdemaista. Lopulta päädyin kuitenkin UP Educationin sivuille ja jo samana iltana laitoin alustavan hakemuksen matkaan. Noin viikon päästä minulle järjestyi haastattelu, jossa puhuttiin käytännön asioista ja lopullinen valintani ohjelmaan vahvistettiin. Haastattelua ei kannata jännittää liikaa, sillä jos vain olet oikeasti kiinnostunut lähtemään kysymyksiin vastaamisen ja koko haastattelun pitäisi mennä sujuvasti. Seuraavaksi postiin kolahti pelottavan isolta näyttävä paperinippu. Mutta loppujen lopuksi ohjeiden lukemiseen ja hakemukseen tarvittavien papereiden ja kuvien kokoamiseen meni minulta pari viikkoa, koulun ja työn ohella. Eli siitäkään ei siis kannata stressata. Monet myös empivät kielitaitoaan, sillä matkaan päästäkseen pitää suorittaa hyväksytysti kielitesti. Oma tulokseni oli 99+/100. Jos siis on selvinnyt suomen koulujen englannin tunneista, selviää tästäkin mainiosti. Kuluneen vuoden aikana seurattiin myös koulumenestystä, jonka piti pysyä lukiossa 7 tasolla. Viimeinen vaihe oli viisumihakemus ja haastattelu. Tätäkin jännitin etukäteen, mutta aivan turhaan. Netissä täytettävä hakemus on suurimmilta osin osoitteita ja yes/no tyyppisiä peruskysymyksiä. Ja itse haastattelussa minulta kysyttiin vain yksi kysymys. Ennen tätä prosessia olin hieman epäileväinen koska en ollut kuullut Upista koskaan aiemmin, mutta  hakemuksen ja muiden asioiden hoitaminen Upin kanssa on sujunut vaivattomasti ja yhteydenpito puolin ja toisin on ollut sujuvaa. Aina kun olen tarvinnut apua, olen sitä saanut jo saman päivän aikana. Olen siis hyvin tyytyväinen valintaani.

Tässä oikeastaan kaikki tällä hetkellä. Näen jo mielessäni pakatun laukkuni ja itseni koneessa kohti Amerikkaa. Tarkat isäntäperhe ja koulutiedot saan lähipäivinä, joten stay tuned... ;) Kysymyksiä hakemisest, musta, tai oikeestaan mistä vaan voi aina esittää ja koitan sit parhaani mukaan niihin vastailla :)